Oon pitkään kypsytellyt päätöstä palaamisesta blogin pariin. Tietyllä tapaa tää motivoi, mutta joskus tuntuu epäonnistuneelta kirjoitella, kun ei ole saanut mitään aikaiseksi. Mun repsahdus lähti ulkomaanmatkasta toukokuussa, jonka aikana tuli syötyä karkkia ihan liikaa. Sen jälkeen arkeen paluu olikin hankalaa. Sitä oli jo niin sen epäterveellisen ruuan maussa. Sitten tuli kesä, koira, helteet ja lukemattomat muut tekosyyt. Kävin kesällä salilla ehkä neljä kertaa. Sitten tuli syksy ja huomasin että on muutama kuukausi aikaa saada oppari valmiiksi. Siis se oppari, jota ei edes oltu aloitettu. Töiden kanssa yhdistettynä se ei sitten ollut kovin hyvä idea. Sitten menin harjoitteluun, tein 8-10 tuntisia päiviä, illat meni koiran kanssa, viikonloput töissä. On sanomattakin selvää, etten käynyt salilla.
Tokihan nuo on vaan tekosyitä. Olisin mä voinut repiä kasaan edes pari käyntiä viikkoon, vaikka kiire ja stressi valmistumisen kanssa oli mieletön. Ja ruokailusta ei varmaan kannata kertoa. Elin sokerilla. Kaikki se kova työ ja ne pudotetu kilot, mitä sain alkuvuodesta aikaan, oli ihan hukkaan heitettyä. Kaikki tuli takaisin, korkojen kera. Olo alkoi olla ikävä. Koulu loppui, ja valmistuin. Olin toki töissä, mutta kynnys palata salille epäonnistumisen jälkeen oli uskomattoman suuri. Viivyttelin kolmisen viikkoa sen kanssa. Sitten hiippailin häntä koipien välissä salille. Ensin cross-traineria, parin kerran jälkeen kevyttä punttia ja sitten siirryin taas tositoimiin.
Nyt oon aktiivisesti käynyt taas kolmisen viikkoa. Ai että maistuu treeni hyvälle. On motivaatiota ja tavoitteitakin. Ainoa mikä häiritsee, on se, että joudun aloittamaan alusta. Buustauksena tälle aloitin Jutan ja Bullin dieetin. Ei sekään ihan vihkoon ole mennyt, pari kertaa on eksynyt suklaata suuhun. Mutta ei kyllä mitään muuta ylimääräistä. Kolme ja puoli viikkoa jäljellä, jonka jälkeen koostaan uuden ruokavalion tämän pohjalta.
Kyllä tää tästä. Mulla on tavoite ensi vuodelle, jota tosin en ole kertonut kenellekään. On helpompi sitoutua taas tähän, kun tietää, mitä se tuo tullessaan, jos alkaa lipsua. Tekosyitä liikkumattomuudelle ei vaan enää ole. Onneksi tuo koira liikutti mua pahimpinakin hetkinä vähintään tunnin päivässä.
Tokihan nuo on vaan tekosyitä. Olisin mä voinut repiä kasaan edes pari käyntiä viikkoon, vaikka kiire ja stressi valmistumisen kanssa oli mieletön. Ja ruokailusta ei varmaan kannata kertoa. Elin sokerilla. Kaikki se kova työ ja ne pudotetu kilot, mitä sain alkuvuodesta aikaan, oli ihan hukkaan heitettyä. Kaikki tuli takaisin, korkojen kera. Olo alkoi olla ikävä. Koulu loppui, ja valmistuin. Olin toki töissä, mutta kynnys palata salille epäonnistumisen jälkeen oli uskomattoman suuri. Viivyttelin kolmisen viikkoa sen kanssa. Sitten hiippailin häntä koipien välissä salille. Ensin cross-traineria, parin kerran jälkeen kevyttä punttia ja sitten siirryin taas tositoimiin.
Nyt oon aktiivisesti käynyt taas kolmisen viikkoa. Ai että maistuu treeni hyvälle. On motivaatiota ja tavoitteitakin. Ainoa mikä häiritsee, on se, että joudun aloittamaan alusta. Buustauksena tälle aloitin Jutan ja Bullin dieetin. Ei sekään ihan vihkoon ole mennyt, pari kertaa on eksynyt suklaata suuhun. Mutta ei kyllä mitään muuta ylimääräistä. Kolme ja puoli viikkoa jäljellä, jonka jälkeen koostaan uuden ruokavalion tämän pohjalta.
Kyllä tää tästä. Mulla on tavoite ensi vuodelle, jota tosin en ole kertonut kenellekään. On helpompi sitoutua taas tähän, kun tietää, mitä se tuo tullessaan, jos alkaa lipsua. Tekosyitä liikkumattomuudelle ei vaan enää ole. Onneksi tuo koira liikutti mua pahimpinakin hetkinä vähintään tunnin päivässä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti