Vastoinkäymisiä

Mikä siinä aina on, että kun treeni kulkee, niin tulee jotain jonka vuoksi on pakko keskeyttää. Tällä kertaa säästyin itse, mutta poikaystävä makasi viikon sairaalassa ja toipuu nyt kotona (ja elämä jatkuu vaan pienillä rajoituksilla). Oltiin just lähdössä salille (jonne poikaystäväkin liittyi, koska ei polven takia pystynyt pelaamaan) kun yhtäkkiä poikaystävältä lähti taju. Vielä luultiin, että hän pääsee kotiin samana iltana, mutta reissu venyi ensin seuraavaan päivään ja sen jälkeen seuraavaan viikkoon, jolloin sitten piti myös leikata.

On ehkä sanomattakin selvää, ettei mulla ollut aikaa ja mielenkiintoa mennä treenailee. Töistä olin päivän poissa, mutta sitten oli jo pakko mennä, kun ei jaksanut kotona vaan murehtia asiaa. Viime viikolla mulla sitten keskiviikkona alkoi sellanen työputki, että koira ja poikaystävä lähti vanhempiensa luo toipumaan, koska mulla ei olisi ollut aikaa lenkittää koiraa ja poikaystävä ei pystynyt siihen. Kaikki aika menikin töihin ja nukkumiseen ja kun vihdoin sain kaks täyttä yötä unta, nukuin molempina öinä 13 tuntia. Miten niin univelkaa.. Viime yönä meni enää kahdeksan, eli voiton puolella ollaan!

Treenit jatkuu huomenna. Ja jos jotain hyvää tästä tilanteesta on etsittävä, niin oon vähän laihtunut. Salille on kova ikävä! Oma jalka on nyt siinä kunnossa, että saan kengän jalkaan (tuli vähän paha haava sinne) joten senkin puolesta voi jo mennä. Can't wait! Eiköhän blogikin tätä myöten palaa taas normaaliin rytmiin. Vielä on poikaystävää polvileikkaus odottamassa, mutta sitä nyt ei tarvitse mun jännittää eikä se vaikuta treeniin.  Alunperin poikaystävän piti tsempata ja varmistaa mua salilla, mutta ei nyt pääse salille kun aikasintaan toukokuun lopussa. Eli se siitä tsempistä, täytyy reenata sitten yksin. Nyt ei enää yhtään vastoinkäymistä kiitos!