Milloin liikunnasta tulee pakkomielle?

Viime aikoina liikunta ja etenkin painonpudotus on ollut mielessä paljon. Jokainen askel ja työpäivä tunkee ajatuksiin vaan liikuntana. Samalla pohtii, että kuinka monta kaloria missäkin asiassa nyt kuluu. Toisaalta se on hyvä, sillä tulee liikuttua enemmän ja kuljettua kävellen. Toisaalta se vähän häiritsee, koska pelkää, että jossain vaiheessa se vie osan siitä nautinnosta mitä liikunnasta saa. Haluan liikkua, koska se on kivaa JA polttaa kaloreita ja pitää kropan kunnossa. En siksi, että se polttaa kaloreita. Silloin se lipsahtaa helposti siihen pakkoon.

Mutta milloin se liikunta sitten on pakkomielle? Minulla ei ainakaan vielä, olen liikkunut ikäni ja tottunut siihen. Nyt elän sellaista vaihetta, että haluan liikkua ja jaksan lähteä salille vaikka väsyttääkin. Valitettavasti salilla näkee sellaisiakin tyttöjä, jotka on siellä AINA. Juoksemassa tai crossilla joka kerta. Ja se on ihan sama monen aikaan sinne menee, aina on samat tyypit siellä. Omaan silmään ei näytä, että liikunnasta enää nautittaisiin, vaan se on pakonomaista suorittamista. Monilla anorektikoillahan liikkuminen menee pakkoliikunnan puolelle ja alkaa olla ihan sama mitä tekee, kunhan kaloreita palaa. Eikä se nyt ihan normaalia ole, että pari kolme tuntia vietetään hullun kiilto silmissä juoksumatolla lähes joka päivä.

Itse _haluan_ liikkua paljon, siitä tulee hyvä olo ja nautin siitä. Mutta haluan myös pitää asian näin. En halua suorittaa vain siksi, että on pakko. Jotenkin siitä menee sitten maku. Pelkään kuitenkin, että jossain vaiheessa painonpudotus ottaa ison osan ja haluan liikkua vain siksi, että kaloreita kuluu. Toki se osaltaan on nyt jo niin, mutta normaalin rajoissa. Luonnollisesti tahdon liikkua tukeakseni laihdutusta.Ehkä mä pelkään turhaan, tänään oli vaan sellainen olo, että mietin miksi mä tätä teen. Tosin tunnin jälkeen oli taas huippu fiilis, parempi kuin jos olisin jäänyt kotiin makaamaan. Ja haluan tärkeimpänä myös pitää sen fiiliksen!

Pääasia on, että sain itseni raahattua tänään salille, vaikka en millään meinannut jaksaa nousta sängystä. Cyclingin ja pienen vatsareenin jälkeen oli paljon parempi olo. Ja muistin venytellä, hyvä minä!

Mites muilla, onko liikunta kivaa vai onko sitä vaan pakko harrastaa?